Nehvolan koulun muistoja
Ei unohtune ikinä mielestä nuo lapsuuve kouluajat, vaik koulu jäi väärälle puolelle
ku Suomi sai uuvet rajat. Meil Nehvola koulu kuiteskii on kaikista kouluista paras,
se siel seisoo paikallaa ei sitä oo vient varas.
Opettajana meil ol Männikkö, ja hää ol nii mahottoma hyvä, et se minkä hää sillo opetti on meil vieläkii muistis yhä. Hänel ryhti ol suora ja mahtava ja jatsarit jalassa kiilsi, mut ääni ol joskus nii ankara jot iha syväme pohjast viilsi.
Kaik sota-aja laulut myö laulettii ja komiast ne meilt kajahtkii. Jos muistat nii tuu laulamaa mukkaa eihä niitä oo unohtant kukkaa.
”Taas marssilla pojat on laulu raikas siis soikohon,
vaikka pitkä on tie kurkku kuivakin lie mieli huoleton eespäin vie.
Kun käymme samaan tahtihin me kanssa ruotukaverin
niin tunnen kuin rinnassa lyö tää on oikea miesten työ”
Myö marssittii iha oikijaa tahtii, ja mei marssil ol sitä sota-aja mahtii, iha lattii lankutkii tärisiit ja ikkunat tahissa värisiit. Mut tunnil pit istuu hiljaa ja somast ja lukkii sai vaa kirjast omast, ei saant toise vihkost kurkkaa tai sillo joutu seisomaa nurkkaa.
Jolleki luunappi kajaht ohtaa ja tietyst just siihe arimpaa kohtaa, tai jos joku tunnil jottai supatti nost Männikkö katseen julman, ja samas jo pamahti karttakeppi opettajapöyvä kulmaa.
Sillo ei naurattant kettää, ei ees hymmyy suuta uskallettu vettää.
Yhe tunni alus opettaja jottai luoka eessä hääräs ja sit hää meille pienimmille kaunokirjotusta määräs. Nyt on sit tultava jokkaise vihkoo oikei hyvä tulos, tai muute teil käyp silviisii jot mie paan teijät luokast ulos.
Miekii päätin et kyl mie nyt parastain koitan, ja jos vaik vihko siisteyvessä koko luokan voitan. Vihkon, mustepullon ja kynän sit mie pulpetil siirsin, ja vähäpääst kieli poskella mie oikei siistii jälkii piirsin.
Just sillo miu niskas jokkuu tärskäht ja kauhija suur musteläntti miu vihkollein sillo pärskäht. Sillo miult palo pärreet sekä petti pokka, vaarassa nyt kyllä oli takanain istuvan nokka.
Samassa jo nyrkki nennää osu jotta lajahti, osukii nii makkeesti jot koko luokka kajahti. Taakseni kun vilkasin niin pelästynkin vähän mite ihmees yks nyrki isku voipkaa johtaa tähän.
Veijalaise Kaukolla ol nokka iha auki ja siin hää miu takanain suutaa auko ko maalle veitty hauki. Kaukolt nenäst solkenaa ja punasennaa pulppus veri ko taskustaa hää nenäliinaa hätäpäissään teri.
Männikkö kans siihe soppaa ryntäs iha heti ja voi riivatu riivattu miu vihkoo henkselit veti. Sillo miun kyl tek mieli hyppii tasajalkaa, miuha pit koko kaunokirjotus iha alust asti alkaa.
Se nyrki isku sattu sillo iha väärää nennää, ja miekii päätin kans etten mie tuolviisii lyö kettää poikaa ennää. Syytöhä sie Kauko olit tuoho miun niskain tällii, isot pojat luoka perält ampuit papermällii.
Mut mist mie raukka oisi voinu sillo tuonkaa tietää, eihä pienet tytötkää voi iha kaikkii sietää. Sen tähehä miun pit sillo nyrkkiin pystyy nostaa pittäähä meijä tyttölöihe pojakosseill kostaa.
Mie ko olin varreltain viel pien ja vähäläntä, nii letitkii miul ol niskassain ko laiha hiirehäntä. Eikä sitä syntyntkää lie miehepuolta kettää, joka ei tilaisuuve tulle tahtos tyttöi letist vettää.
Kylhä se tuo Veijalais-Kaukoki nii tunnil joskus teki, et iha vaa pikkuriikkise minnuu hiirehännäst veti. Tai sit niskapuolel olevaa nepparii tai nappii vähä auko, muistat sie viel tuollasta näpelöintii Kauko.
Yhtä assita mie en ymmärtänt ko Männikkö mei isäl kehu; Kuuleha sie Tattari Simmo tuo siu tyttöis on aikamoine jehu. Selkäsaunanha mie sillo oisin paremminkii sietänt, et mie oisin oikiinlaiset käytöstavat tietänt.
Kylhä nuokii vanhat jutut lienee anteeks annettu, eikä sitä sillokaa myö kauvaa kaunaa kannettu.
Terttu Ketola
Muistot kirjoitettu 1990-luvulla
