Ajankohtaista

 

 

 


 

Kaikki, minkä tahansa säätiön myymän uuden kirjan ostajat, saavat KAUPAN PÄÄLLE Petter Sairasen PALUU JUURILLENI -kirjan.

28.4.2022

Teija Eloranta valittiin Kurkijokelaisen päätoimittajaksi

Forssalainen pitkän linjan lehtiammattilainen Teija Eloranta aloittaa työnsä Kurkijokelaisen uutena päätoimittajana kesällä. Hän on ollut muun muassa mukana luomassa suomenkielistä Historia-lehteä ja hallitsee koko lehden tekoprosessin. Myös järjestöasiat ja tapahtumien järjestäminen on hänelle tuttua.
Kirjoittaminen on Teija Elorannalla myös harrastuksena. Teatteriharrastuksen puitteissa hän käsikirjoittaa ja ohjaa näytelmiä harrastajateatteriryhmälle. Teatteriin liittyen hän opiskelee draamakasvatusta Tampereen kesäyliopistossa.
Jokioisilla syntynyt Teija Eloranta on kiinnostunut Karjalan evakoiden historiasta, hänen äidinpuoleinen sukunsa on lähtöisin Muolaasta.
Kurkijokelaisen nykyinen päätoimittaja Helena Sulavuori jää eläkkeelle syksyllä.

—–

Kurkijokelaisten 74. Pitäjäjuhlat järjestetään Loimaalla 13.-14.8.2022 Puistokadun koulukeskuksessa.

Sunnuntaina ohjelmassa: klo 10.00 Karjalaisen kansan messu Kanta-Loimaan kirkossa, klo 13 alkavassa päiväjuhlassa juhlapuhujana maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäällikkö Minna-Mari Kaila.

 


29.3.2022

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on seuraavan kerran avoinna tiistaina 5.4. klo 9 alkaen.

—–

Kurkijoki-Säätiö keskeyttää yhteistyön Venäjän kanssa ja tukee ukrainalaisia

Kurkijoki-Säätiön hallitus pidättäytyy toistaiseksi virallisesta yhteistyöstä venäläisten toimijoiden kanssa keskeyttäen kaikki yhteistyöhankkeet Venäjän hallinnon eri toimialojen kanssa johtuen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Tukea ukrainalaisille. Säätiö päätti tukea Loimaalle tulleita ukrainalaisia pakolaisia Loimaan evankelisen kansanopiston ja Loimaan Citymarketin organisoimalla tukikeräyksellä, jolla lahjakortein hankitaan perustarvikkeita. Osalla Loimaalle tulleista ei ole mukanaan juuri mitään.

—–


18.3.2022

Näiltä näkymin KURKIJOKELAISTEN PITÄJÄJUHLAT  voidaan tänä vuonna järjestää. Juhlat pidetään 13.-14.8.2022 Loimaalla.

17.2.2022

 

1.2.2022

20.1.2022

Hyvää kuluvaa vuotta! Kurkijokelainen ilmestyy tänä vuonna 22 numeron voimin, joista kaksi kaksoisnumeroa.

Kurkijokelaisen virallinen ilmestymispäivä on alkuvuonna torstai, mutta kuten moni huomioi, lehti tuli jo alkuviikosta. Ei voi sanoa kuin että posti kulkee kerrankin nopeasti.
Posti edellyttää kirjapainon toimittavan lehdet neljä arkipäivää ennen jakelupäivää postituskeskukseen eli meidän tapauksessamme ilmestymistä edeltävän viikon perjantaina.

16.12.2021

Kurkijokelainen ja Kurkijoki-Säätiö toivottavat Hyvää Joulua ja Onnellista tulevaa vuotta.

—–

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on joululomalla 17.12.2021-3.1.2022. Seuraavan kerran avoinna 4.1.2022 klo 9 alkaen.

—–

Seuraava Kurkijokelainen ilmestyy 20.1.2022. Materiaali siihen ilmestymistä edeltävän viikon keskiviikkona. 


18.11.2021

Mieluisin tai vähemmän mieluinen joululahja? Mitä toivoit, mitä sait? Kirjoita joululahjamuistoja vuosien tai vuosikymmenten takaa tai vaikka viime joululta. Kirjoitukset toimitukseen 8.12. mennessä.


28.10.2021

Kurkijoki-museo on suljettu putkiremontin vuoksi. Museo avautuu kevättalvella 2022 uudella vaihtuvalla näyttelyllä.

—–

Putkiremontti saattaa vaikuttaa marraskuussa myös toimituksen aukioloon.


15.10.2021

Luovutetun Karjalan hautausmaitten kartoitus käynnissä
Vanhoja valokuvia kaivataan
Löytyykö sinulta vanhoja valokuvia haudoista/hautajaisista keskimmäiseltä tai uudelta hautausmaalta, näin saamme dokumentoitua mahdollisimman paljon tietoa.
Kuvat voi toimittaa toimitukseen, skannauksen jälkeen alkuperäiset kuvat palautetaan.

23.9.2021

—–

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen
Helsingissä Karjalatalolla torstaina 14.10.2021 klo 18, takkahuone 4. krs. Illan alustuksen teemana Lotta-Svärd. Paikalla ollaan jo kaksi tuntia ennen varsinaisen tapaamisen alkua, voimme vapaasti haastella ja kysellä tietoja suvusta.  Tervetuloa uudet ja entiset kävijät.

—–

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen
Loimaalla Heimolinnassa torstaina 28.10.2021 klo 18.00 (huom! aikaistunut kellonaika). Illan alustuksen teemana Lotta-Svärd. Paikalla ollaan jo kaksi tuntia ennen varsinaisen tapaamisen alkua, voimme vapaasti haastella ja kysellä tietoja suvusta.  Tervetuloa uudet ja entiset kävijät.

 


9.9.2021

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaamiset
Loimaalla Heimolinnassa torstaina 16.9.2021 klo 18.30 ja
Helsingissä Karjalatalolla torstaina 23.9.2021 klo 18.
Paikalla ollaan jo kaksi tuntia ennen varsinaisen tapaamisen alkua. Tervetuloa!

—–

Kurkijoen kirkonkylän
PIENOISMALLIKURSSI JATKUU

Korona on vaikuttanut edellisvuosien kurssikokoontumisiin ja mallin edistyminen on hidastunut. Nyt syksy näyttää kokoontumisten suhteen valoisammalta ja ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on perjantaina 17.9. klo 16-18.15.

Ensimmäiset Lopotin talot ovat valmiina.

Tule tekemään yhdessä Kurkijoen kirkonkylän pienoismallia, tavoitteena saada luotua talo talolta miljöö vuonna 1939. Tehtävinä talojen maalausta, miljöön ja maiseman luomista yms. Ennakko-osaamista ei tarvita.
Mukaan mahtuu 10 osallistujaa, joiden kurssimaksun maksaa Kurkijoki-Säätiö.
Kurssi on Loimaan työväenopiston järjestämä.
Ilmoittautumiset verkossa: opistopalvelut.fi/loimaa tai puhelimitse: 050-3114691 ma-pe klo 9-15.


12.8.2021

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on vuosilomalla 13.8.-30.8.2021, seuraavan kerran avoinna tiistaina 31.8. klo 9 alkaen.

——

Seuraava Kurkijokelainen (nro 16) ilmestyy 10.9.2021.

—–

 

15.7.2021

Kurkijokelaisten pitäjäjuhlia ei järjestetä tänä vuonna, kokoonnutaan yhteen jälleen kesällä 2022.

—–

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on vuosilomalla 16.7.-2.8.2021, seuraavan kerran avoinna 3.8. klo 9 alkaen.

—–

Seuraava Kurkijokelainen (nro 15) ilmestyy 13.8.2021.


17.6.2021

Hiitolan Pitäjäseuran järj. Onkikilpailut la 24.7.klo 10-14, Reposaari kaupparanta, Satamapuistosta opasteet. Sarjat: Miehet, Naiset, Lapset. Tervetuloa kaikki Hiitola- ja Kurkijoki- juuriset perheenjäsenineen ja jälkipolvineen. Ville p. 0400 192801

—–

Kalakurjet, onkikilpailut Särkisalon Niksaaressa 31.7. alkaen klo 10.00. Kimppakyydit, ilmoittautumiset Sainille viimeistään 27.7. p. 0503628966. Perinteiset tarjoilut.

—–


 

31.5.2021

18.6. ilmestyy kesäurheiluteemainen Kurkijokelainen, laittakaapa kirjoituksia ja kuvia nykyisistä ja entisistä hiitolaisista ja kurkijokelaisista urheilijoista.

15.4.2021

Kurkijoki-säätiön STIPENDIT ylioppilaille ovat nyt haussa. Hakuaika päättyy 15.5. Tarkempia tietoja 16.4. ilmestyneessä Kurkijokelaisessa ja https://www.kurkijokelainen.fi/kurkijoki-saation-stipendit/


18.3.2021

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-säätiön toimisto on suljettuna 19.3.-5.4., avoinna 6.4. klo 9-14.

Toivotamme kaikille Hyvää Pääsiäisen aikaa!


3.2.2021

Hiitola-Kurkijoen sukutukimuspiirin kuukausitapaamisia ei koronaepidemian vuoksi järjestetä helmikuussa.

——

 

14.1.2021

Kirjoista kylistä, seuraavana HUUTOMÄKI, muistoja, matkakokemuksia, historiaa – kaikkea kylään liittyvää.
Materiaali toimitukseen 28.1. mennessä.

——

Kaksoisnumero JUNAT JA RAUTATIET ilmestyy 19.3.,materiaali siihen 9.3. mennessä.
Evakkomatkat, ostosmatkat, koulumatkat, lomamatkat – kotimaassa, ulkomailla.
Kirjoita junamatkoista, asemien tunnelmista, ratojen rakentamisesta – muistoista ja viime aikoinen matkoista. Oletko käynyt Hiitolassa, Kurkijoella tai Karjalassa junalla?

—–

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirien kuukausitapaamissia ei koronaepidemian vuoksi järjestetä tammikuussa.


17.12.2020

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on joululomalla 18.12.2020-6.1.2021, PAITSI avoinna ti 29.12. klo 9-14.

Hyvää Joulua ja Onnellista tulevaa vuotta!

——

Vuoden 2021 ensimmäinen Kurkijokelainen ilmestyy 15.1.2020. HUOM! Postituksen muutoksista johtuen materiaali lehteen tulee toimittaa jo edellisellä viikolla, ilmoitukset viimeistään pe klo 12 ja sovitut kirjoitukset viimeistään torstaina.

——

Kurkijoki-museo on koronatilanteen johdosta suljettu toistaiseksi. ILmoitamme avaamisesta, kun tilanne sen sallii.


3.12.2020

Kurkijoki-museo on suljettu ja avaa ovensa 9.1. klo 13-16, jos koronatilanne sen sallii.

——

Tänä vuonna koronatilanteesta johtuen ei järjestetä
KURKIJOKELAISTEN YHTEISTÄ JOULUJUHLAA,
TOIMITUKSEN JOULUKAHVEJA,
AVOIMIA OVIA MUSEOLLA.

——

Muista Joulutervehdys Kurkijokelaisessa.


22.10.2020

KIRJOITA KYLISTÄ – seuraavana vuorossa Oksentiinmäki ja Titto. Kylissä eläneet – millaista oli kylän elämä lapsen silmin. Jälkipolvet – suvun kertomuksia ja kuvia, oletko käynyt itse sukusi paikalla.
Materiaalin tulee olla toimituksessa29.11. mennessä.

8.10.2020

 

24.9.2020

Hiitolainen kästyökori kokoontuu pe 9.10. klo 17-20. Yhteisötalo, Otavankatu 5 A, Pori 2. kerros (taivas). Oma työ mukaan. Laita päällesi esiliina, pidetään esiliinojen ”muotinäytös”. Myös kasvomaskin teko-ohjeet. Tervetuloa enstiset ja uudet, Pia ja Pirjo

——

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen LOIMAAN Heimolinnassa torstaina 15.10.2020 klo 18.30. Illan pääteema: Kurkijoen siviilihautausmaat, historia ja nykyisyys.
Piiriläisiä on paikalla jo 2 tuntia aikaisemmin. Piiraskahvit. Tervetuloa, uudet ja entiset kävijät!

——

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen HELSINGIN Karjalatalolla torstaina 22.10.2020 klo 18. Illan pääteema: Kurkijoen siviilihautausmaat, historia ja nykyisyys. Piiriläisiä on paikalla jo 2 tuntia aikaisemmin. Piiraskahvit! Tervetuloa, uudet ja entiset kävijät!


20.8.2020

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on suljettu 21.8.-14.9. vuosiloman vuoksi.
Kiireellisissä asioissa yhteys säätiön puheenjohtajaan Pekka Ahokkaaseen (etunimi.sukunimi2loimaa.fi tai 0500 741282.
HUOM. SEURAAVA LEHTI ILMESTYY 25.9.

——

Kurkijoki-museoon on vapaa pääsy 30.8. klo 12-16 Varsinais-Suomen museopäivänä. Lisäksi kahvitarjoilu. Osoite Kuukankuja 1, Loimaa

 ——

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen HELSINGIN Karjalatalolla torstaina 10.9.2020 klo 18. Aiheena ”Sankarihautausmaat Kurkijoen kirkonmäellä – uuttakin tietoa”. Piiriläisiä on paikalla jo 2 tuntia aikaisemmin. Lisätietoa toisaalla tässä lehdessä. Tervetuloa, uudet ja entiset kävijät!

——

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen LOIMAAN Heimolinnassa keskiviikkona 16.9.2020 klo 18.30. Aiheena ”Sankarihautausmaat Kurkijoen kirkonmäellä – uuttakin tietoa”.
Piiriläisiä on paikalla jo 2 tuntia aikaisemmin. Lisätietoa toisaalla tässä lehdessä. Tervetuloa, uudet ja entiset kävijät!

——

PIENOISMALLIKURSSI
ALKAA!
Ensimmäiset talot ovat jo valmiina.

Ensimmäiset talot ovat jo valmiina.

Tule rakentamaan Kurkijoen kirkonkylän pienoismallia. Ryhmä kokoontuu Loimaan Työväenopiston kurssina, joten ilmoittautumiset 19.8. alkaen: opistopalvelut.fi/loimaa tai puh. 02 761 1261 ma-pe klo 9-15.
Ensimmäinen kokoontuminen pe 25.9. klo 16-18.15 Kuukankuja 1, Loimaa.
HUOM! KURSSI ON OSALLISTUJILLE MAKSUTON, Kurkijoki-Säätiö maksaa osallistumismaksun.


6.8.2020

PORIN KIRJURINLUODOLLA YHTEISLAULUILTA ke 19.8. klo 17.30 paikkana katettu kesäteatteri. Laulattajina Tarmo Peltomaa ja Petri Niemi. Myynnissä arpoja, makkaraa ja pullakahvit. Vapaa pääsy.

——

KALAKURJET, ONKIKILPAILUT la 22.8. Särkisalon Niksaaressa, kulku kimppakyydein, kilpailuaika klo 10-14. Ilmoittautumiset 20.8. mennessä Sainille, p. 050 362 8966


23.7.2020

VUOSILOMALLA, Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on vuosilomalla 24.7.-2.8.2020

9.7.2020

NAKKILASSA Aarne Räikkösen kotipihassa, Suomalaisentie 83 ”Hiitolan kirkossa” kirkkopyhä su 19.7. klo 10. Tilaisuuden jälkeen rupattelutuokio ja kirkkokahvit. Bussikuljetus, lähtö Porista klo 9 VANHA linja-autoasema. Ilmoittautumiset Raija, p. 0405387401 (myös omalla autolla tulevat)

—–

KYYKKÄILTA ti 28.7. klo 18.00 Loimaan Keskuskoulun hiekkakentällä. Tule tutustumaan ja pelaamaan vanhaa karjalaista peliä, ennakkotaitoja ei tarvita. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Järj. Loimaan seudun Karjalaseura

——

ONKIKILPAILUT ti 14.7. klo 18-20. Kokoontuminen Katinhännän kievarin parkkipaikalle klo 17.45, Katinhännäntie 541, Loimaa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Järj. Loimaan seudun Karjalaseura

——

Kurkijoki-museo avautuu 18.7.
Uusi EVAKKOMATKALLA -näyttely. Evakkoreellä vai junavaunussa? Koe evakkomatkan tunnelma. Katsele evakkoesineistöä. Muistele.
Näyttely on avoinna 18.7.-30.8. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Varsinais-Suomen museopäivänä 30.8. vapaa pääsy ja kahvitarjoilu.
Pääsymaksu: 5,00 (alle 12-vuotiaat maksutta).
Osoite: Kuukankuja 1, Loimaa (lähellä Prismaa)


25.6.2020

Kurkijoki-museo avautuu 18.7.
Uusi EVAKKOMATKALLA -näyttely. Evakkoreellä vai junavaunussa? Koe evakkomatkan tunnelma. Katsele evakkoesineistöä. Muistele.
Näyttely on avoinna 18.7.-30.8. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Varsinais-Suomen museopäivänä 30.8. vapaa pääsy ja kahvitarjoilu.
Pääsymaksu: 5,00 (alle 12-vuotiaat maksutta).
Osoite: Kuukankuja 1, Loimaa (lähellä Prismaa)


4.6.2020

Kurkijokelaisen toimitus ja Kurkijoki-Säätiön toimisto on suljettu juhanusviikolla 15.-21.6.2020.

——

LAPSUUDEN LELUT, LEIKIT JA LORUT, elokuun kaksoisnumerossa palaamme lapsuuteen.
Millaisia olivat lapsuuden leikit? Mitä leluja oli? Entä ne lorut?
Kertoivatko vanhempasi tai isovanhempasi lapsuutensa leikeistä? Opettivatko niitä?
Löytyykö kodistasi evakkoleluja?
Ovatko vanhat leikit ja lorut vielä käytössä?

Kirjoita, kerro ja lähetä kuvia! Materiaali toimitukseen 10.8. mennessä. 
Kurkijokelainen, Kuukankuja 1, 32200 Loimaa tai toimitus@kurkijoki.fi


20.5.2020

NYT löytyy paljon kysyttyjä Kurkijoki T-paitoja myös XL ja XXL -kokoisina.


8.5.2020

Kurkijokelaisten 74. Pitäjäjuhlat 8.-9.8.2020 on peruttu koronaviruspandemian johdosta.


24.4.2020

Kurkijoki-säätiön stipendin hakuaika on menossa jatkuen 15.5.2020 asti. Lisätietoja: www.kurkijokelainen.fi

—–

Koronaviruspandemian vuoksi toukokuun sukututkimuspiirit sekä Hiitolan äitienpäiväjuhla ja tarinailta ovat peruttuja smaoin matkat säätiön Kurkijoelle touko-kesäkuussa ja räihävaaralaisten kotiseutumatka kesäkuussa.


3.4.2020

KURKIJOKELAINEN JA KURKIJOKI-SÄÄTIÖ toivottavat Hyvää Pääsiäisen aikaa ja kaunista kevättä!

—–

KURKIJOKI-MUSEO  ON SULJETTU toistaiseksi.

—–

TOIMITUS ON SULJETTU 6.-9.4., muulloin auki tiistaisin ja torstaisin klo 9-14. Koronavirusaikana asioinnin toivotaan tapahtuvan puhelimitse tai sähköpostitse.

—–

KIRJOITA KYLISTÄ
Seuraavana Kuuppalan kylä Kurkijoella (materiaali 16.4. toimitukseen), sitten Hiitolan Siisiönmäki ja Ivankoski (materiaali 14.5.)

—–

KORONAVIRUSTILANTEEN VUOKSI PERUUTETUT KURKIJOKI-SÄÄTIÖN  MATKAT JA TAPAHTUMAT:

1. KARJALAN KARTANOITA JA SOTAPAIKKOJA 2.-5.6.
2. SUKUTUTKIMUSPIIRIEN KOKOUKSET huhtikuussa

 


17.3.2020

KORONAVIRUSTILANTEEN VUOKSI PERUUTETUT KURKIJOKI-SÄÄTIÖN  MATKAT JA TAPAHTUMAT:

1. KIVIJALKAMATKA 30.4.-3.5., matkansa jo maksaneille palautetaan matkan hinta heidän toimitettuaan tilinumeronsa säätiölle
2. TALKOOMATKA 20.-24.5.
3. VALTUUSKUNNAN KOKOUS 21.3.

—–

MUUT PERUUTETUT:
1. KARJALAISET KESÄJUHLAT 14.-16.6. Helsingissä, järjestäjä Karjalan Liitto
2. HIITOLAN PITÄJÄSEURAN TAPAHTUMAT 5.5. aasti
3. HIITOLAN-KURKIJOEN SUKUTUTKIMUSPIIRIN KOKOONTUMISET maaliskuussa
4. VAIETUT MUISTOT TEATTERIESITYS 4.4. Loimaalla siirretty 19.9.

—–

KARJALAN KARTANOITA JA SOTATOIMIPAIKKOJA (2.-5.6.) -matkan ilmoittautumisaikaa on pidennetty 14.4. asti, jolloin tehdään päätös matkan toteutumisesta sen hetkisen tilanteen ja viranomaismääräysten mukaisesti.


6.3.2020

KAKSOISNUMERO: UUDEN ELÄMÄN ALKU
Talvisota on loppunut. Evakkokuormat vedettu ja purettu. Mutta minne?
Miten elämä alkoi talvisodan jälkeen? Millaisissa paikoissa? Miltä tuntui lapsesta? Mitä suvusta on kerrottu? Mitä kertovat dokumentit?
KERRO JA KIRJOITA!
Kaksoisnumero ilmestyy 3.4., materiaali toimitukseen 26.3. mennessä.

——

Haluatko pystyttää hautaristin Kurkijoen hautausmaalle?
Talkoomatkan (20.-24.5.) aikana se on mahdollista. Pystytyksistä on sovittu paikallisviranomaisten kanssa, ritstien tilaukset ja tiedot, ota yhteyttä Ahti Kurri, kurkijokiseura@gmail.com.

—– 

Kurkijoen marttayhdistyksen KIRKKOPYHÄ su 8.3. Loimaan kaupunginkirkossa klo 10.00. Messun jälkeen kirkkokahvit karjalanpiirain. Kaikki tervetuloa!

—–

Vampulan Karjalaisten kirkkopyhä 8.3. klo 13 SRK- talossa. Kirkollisen osion jälkeen ohjelmassa musiikkia ja lauluesityksiä. Lopuksi nautitaan VaKa:n 75v kakkukahvit.

—–

Hiitolan Pitäjäseuran Kevätkokous ja Tarinailta ke 11.3. klo 17.30. Seurakuntakeskus, Itäpuisto 14, Pori (2.krs). Tarinaillan aihe Evakossa. Muistellaan aikaa 80 v sitten. Tervetuloa entiset ja uudet.

—-

Hiitolan Pitäjäseuran Sukutukimuspiiri kokoontuu 19.3. klo 17 Yhteisökeskus Otavankatu 5A, Pori. Tervetuloa entiset ja uudet.

—-

Sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen LOIMAALLA Heimolinnassa (Väinämöisenkatu 2) keskiviikkona 18.3. klo 18.30. Pääteemana ”Missä isäsi, isoisäsi ja muut esi-isäsi kävivät sotaväkensä – vai kävivätkö. Asepalveluksen historiaa kotipitäjissämme.” Tervetuloa kuulolle ja kertomaan omia tietojasi. Paikalla ollaan taas 2 tuntia ennen aloitusta – voit kysellä tietoja suvustasi. Kahvi- ja piirastarjoilu.

—–

Sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen HELSINGISSÄ Karjalatalolla (Käpylänkuja 1) torstaina 19.3. klo 18.00. Pääteemana ”Miten aloitan sukututkimuksen, miten jatkan?” Opastusta erityisesti Kurkijoen ja Hiitolan sukujen tutkimiseen. Myös DNA-sukututkimuksesta kiinnostuneille. Paikalla ollaan klo 16 alkaen. Tervetuloa uudet ja entiset kävijät!


14.2.2020

Kurkijokelaisen toimitus on talvilomalla 17.-23.2.

 ——

Kirjoita Haavikon ja Lepousmäen kylistä seuraavaan lehteen. Materiaali toimitukseen viim. 27.2.2020.

 ——

Hiitolan-Kurkijoen sukututkimuspiirin kuukausitapaaminen Loimaalla Heimolinnassa (Väinämöisenkatu 2) keskiviikkona 19.2. klo 18.30. Pääteemana rikokset ja onnettomuudet pitäjissämme kirkonkirjojen, muiden asiakirjojen ja vanhojen sanomalehtien kertomana – sukujemme elinpiiriä nekin. Paikalla Heimolinnassa ollaan jo 2 tuntia aikaisemmin. Tule vaikkapa kyselemään tietoja suvustasi. Kahvi/piirastarjoilu.

 ——

Hiitolan Pitäjäseura järjestää Lasten, Nuorten ja koko perheen talvitapahtuman su 23.2. klo 12-14 Nakkilassa, Salomonkallio, Suomalaisent. 71. Tapahtuman avaus ja osallistumisliput klo 12 laavulla. Tarjolla makkaranpaistoa, pullakahvit ja arvontaa. Lisäksi alle 16 v. laskettelua 1 h seuran piikkiin. Tervetuloa, teemana sukupolvien ketju.

 ——

Hiitolan Pitäjäseuran Pilkkikilpailu Joutsjärvellä, Silokallion kurssikeskus, rantasauna su 1.3. klo 10, Silokalliontie 160, Kullaa. Tervetuloa kaikki Hiitola- ja Kurkijokijuuriset perheenjäsenineen. Tied. Ville 0400192801.

 ——

Talvisodan päättymisestä 80 vuotta. Kurkijoki-Seura järjestää Turun Karjalatalolla (Itäpellontie 2) la 7.3. klo 14 runo-, laulu- ja esitelmätilaisuuden: ”Talvisodan päättyessä Kurkijoella” (Ahti Kurri), sota-ajan runoja (Sirpa Aaltonen-Veikkolainen) ja lauluja (Sirpa Olkinuora haitari ja Keijo Papinsaari laulut). Kahvitarjoilu! Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja laulamaan myös itse!

 ——

Kurkijoki-Seura ja Loimaan Seudun Karjalaseura järjestämä Loimaan

 


12.7.2019

Kylästä kylään -kirjasta on ilmestynyt uusintapainos. Kirjassa on esitelty jokainen Kurkijoen kylä. 4. painoksessa on täsmennetty sisällysluetteloa. Kirjaa voi tilata: saatio@kurkijoki.fi tai 0505213336, 475-sivuisen kuvitetun kirjan hinta on 40,00 + mahdolliset postituskulut.


 

 

5.12.2018
Joulutervehdys Kurkijokelaisessa

Joulutervehdykset sukulaisille ja ystäville julkaistaan Kurkijokelaisen joulunumerossa.

Joulutervehdyksen lähettäminen on helppoa. Sen ja maksun (10 €) voi lähettää kirjekuoressa postitse tai tuoda Kurkijokelaisen toimitukseen. Tervehdyksen voi lähettää myös sähköpostitse tai tekstiviestinä. Aluksi lähettäjän nimi ja osoite, sen jälkeen ilmoitusteksti. Tällöin ilmoituksen hintaan, 10 € lisätään 1 €:n laskutuslisä. Puhelimitse tervehdyksiä otetaan vastaan toimituksen aukioloaikoina joulukuussa ti ja pe klo 9-14

Esimerkki: Maija (s. Meikäläinen) ja Kalle Karjalainen, Hiitola Hömmö ja Kurkijoki Lapinlahti – Loimaa

Voit laittaa joululehteen myös suuremman ilmoituksen joko värillisenä tai mustavalkoisena.

Tervehdykset tulee olla toimituksessa viimeistään 13.12.

Kurkijokelainen
Kuukankuja 1, 32200 Loimaa
puh. 050-5213336
toimitus@kurkijoki.fi

 


20.4.2018
Hautaristi Kurkijoen hautausmaalle

Ristien pystyttäminen on mahdollista vain keskimmäiselle hautausmaalle ja vain Kurkijoki-Seuran ja Kurkijoki-Säätiön kautta. Omatoimiset ristien pystytykset eivät ole mahdollisia.

Ristien pystytyksestä on sovittu paikallisviranomaisten kanssa. Ne on valmistanut loimaalainen Pasi Riikonen ja niihin teetetään yhtenäinen ristiläkki. Ristit pysytetään talkoomatkan aikana. 

Lisätietoja


 

 

16.3.2017
Kurkijoki-Säätiö myöntää stipendejä ylioppilaille
Kurkijoki-Säätiö myöntää vuosittain stipendejä (yht. 3 kpl) Loimaan Lukiossa ja Elisenvaaran Lukiossa ja jossakin muussa lukiossa opiskelevalle abiturientille. Stipendin arvo on 150 €

Hakuohjeet ja lisätietoja täältä.


15.12.2016
Kirjoita kylistä
Joka toisessa lehdessä julkaisemme tiettyä Kurkijoen tai Hiitolan kylää koskevaa aineistoa, myös kylään liittyviä kysymyksiä ja kuvia. Tämä ei ole kilpailu vaan tärkeää tiedon keruuta. Lisätietoja täältä.


2.12.2016
Sinun tekstisi Kurkijokelaiseen?
Kirjoita Kurkijokelaiseen Karjalasta: Lisätietoja täältä.