Kuukausittainen arkisto: maaliskuu 2023

”Tehtäväni on tuoda Kalevalaseura 2020-luvulle”

Toiminnanjohtaja Niina Hämäläisen työ on itsenäistä ja monipuolista. –  Olen Kalevalaseuran ainoa työntekijä. Hoidan periaatteessa kaiken tapahtumien järjestämisestä, kokousvalmisteluista, vuosikirjan toimitustyöstä taloushallintoon, Hämäläinen kertoo. Hämäläinen tekee yhteistyötä seuran hallituksen kanssa. – Työn parhaita puolia...

Viihdytysjoukot kohottivat sotilaiden moraalia ja mielialaa

Viihdytysjoukot toimivat vuosina 1941-1944 aluksi Valtion tiedoituslaitoksen ja myöhemmin Suomen puolustusvoimien alaisuudessa. Viihdytysjoukoissa työskentely oli vaarallista, sillä esiintymispaikat olivat usein hyvin lähellä etulinjaa. Talvisodan aikana ei ollut aikaa viihteeseen, taistelut kävivät eturintamalla kuumina ja...

Loimaan keppiverstaalla tapahtuu

Veteraanituvalla on monenlaista toimintaa ja yksi niistä on kävelykeppien teko. Tätä hommaa pyörittää noin kymmenhenkinen mieskäsityöläisten ryhmä ja neljä-viisi huoltoryhmän naista, jotka vuorollaan keittävät talkoolaisille kahvit ja laittavat pöytään maittavia suuhunpantavia. Tämä toiminta ei...