Juicen äiti, Eini Kuikka, oli Karjalan evakko

Juicen äiti, Eini Kuikka (s. 7.11.1926-2009), oli karjalan evakko, kotoisin Laatokan Karjalan Impilahdelta, ja omaa sukuaan Mikkonen.

Mikkosten perheeseen syntyi kahdeksan lasta, neljä tyttöä ja neljä poikaa. Eini huolehti nuoremmista sisaruksistaan.

Einin lapsuus oli onnellista ja aurinkoista aikaa. Ilmapiiri kotona oli rauhallinen ja sopuisa. Äiti, Anna (s. 1900, os. Mäkinen) oli hersyvä karjalainen ja Matti isä (s.1887) vilkas ja iloinen ihminen. Matti oli myös musikaalinen ja osasi soittaa monia soittimia, vaikka ei nuotteja tuntenutkaan, Mikkoset olivat hyvin toimeentulevaa väkeä. Maalaistalo oli rakennettu vuonna 1927, Einin ollessa vuoden ikäinen. Isossa navetassa oli kymmenkunta lehmää. Talossa oli kaksi hevosta, lampaita ja sikoja. Viljeltyä maata oli 30 hehtaaria ja metsääkin riittävästi.

Yön selkään

Eini kävi Impilahden kansakoulua, mutta kuudes luokka jäi kesken, talvisodan syttyessä 30.11.1939. Runsaan viikon kuluttua vihollisuuksien alkamisesta koitti lähtö kotitalosta. Eini oli 13-vuotias. Perhe joutui yön selkään ja hyytävään pakkaseen itsenäisyyspäivän yönä puoli kahden aikaan. Kaikkialla vallitsi kaaos. Pitkärannan suunnasta kuului ammuntaa ja lentokoneiden ääniä. Vihollinen yritti pommittaa hajalle Impilahden kolmea keskeistä siltaa.

Isä-Matti kuljetti hevoskärryillä yhdeksänhenkisen perheensä Impilahden asemalle, josta matka jatkui junan kyydissä. Jokainen oli pakannut reppuunsa, mitä parhaaksi oli nähnyt. Nelisen kuukautta perhe vietti Liperissä. Sieltä matka jatkui Rantasalmelle ja siitä Akonpohjaan, Juankoskelle. Valtio oli osoittanut perheelle kurjan, vain yhdeksän neliön töllin Impilahden talon tilalle.

Uusi lähtö

Kun suomalaiset joukot etenivät syvemmälle itänaapuriin ja sota alkoi suomalaisten näkökulmasta sujua hyvin, alettiin suunnitella paluuta kotikonnuille. Marraskuussa 1941 Mikkoset pääsivät palaamaan Impilahdelle. Kotitalo oli pysynyt pystyssä, neljätoistavuotias Eini kuljetti perheensä lehmät härkävaunussa Kannakselle. Kotiin päästyään ne osasivat mennä jokainen omaan karsinaansa. Mikkosten perhe viljeli peltoja, hoiti karjaa ja eli normaalia elämää, mutta omasta kodista oli lähdettävä evakkoreissulle vielä uudelleen kesällä 1944.

Impilahti evakuoitiin siviiliväestöstä 27.6.1944 alkaen ja heinäkuun puoleen väliin mennessä koko kylä oli tyhjennetty. Neuvostojoukot ottivat Impilahden haltuunsa 21.9.1944.

Äiti Anna ja nuoremmat lapset lähtivät kohti Vimpeliä härkävaunuissa, ja isä Matti taittoi matkaa hevosella ja rautapyörärattailla.

Eini oli 17-vuotias ja lähti ajamaan karjaa. Mukana oli muutama muukin naapurin tyttö ja heillä oli kaitsettavia lehmiä kaikkiaan nelisenkymmentä. Määränpäänä oli Keski-Pohjanmaalla sijaitseva Vimpeli, jonne oli noin 800 kilometriä. Tytöt kuljettivat lehmiä useimmiten maantietä pitkin, mutta toisinaan oli kuljettava metsäpolkuja ja kapulasiltoja pitkin. Kaksi kertaa lehmät laitettiin proomuun.

Vimpelissä oltiin syksyyn 1945 asti, ja lopullisen rauhan tultua Impilahti jäi pysyvästi itärajan taakse ja Mikkoset palasivat Akonpohjaan, Juankoskelle.

Eini Mikkonen avioitui Heikki Leskisen kanssa 10.8.1947. Morsian puettiin valkoisiin Mikkosten navetan vintillä ja tanssihäät olivat Akonpohjan mitassa suuret ja komeat, sillä häävieraita oli 200-300. Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen (19.2.1950-24.11.2006) syntyi ja kävi koulunsa Juankoskella.

Leskiset saivat viisi lasta, joista kolme kuoli nuorena. Eloon jäi Juicen lisäksi kahdeksan vuotta nuorempi pikkuveli Arvo. Eini-äiti työskenteli kartonkitehtaalla ja Juicen isä, Pauli Heikki Leskinen (1923), oli sekatyömies, joka työskenteli muun muassa uitoilla ja maalarina.

Juice oli vilkas ja hyväluontoinen lapsi

”Äeti kertoo, ettei minuta saanut pienenä edes vaunuissa pysymään, minä kierähdin pientareelle ja kipaisin hakemaan kukkia äetille”, Juice kertoo.

Poika oppi lukemaan nelivuotiaana. Kirjastossa käynnistä tuli isän ja pojan yhteinen rutiini.

”Käätiin pojan kanssa kirjastossa. Se lukkoo jo”, isä ylvästeli kylänukoille Matkahuollon baarissa ja tilasi itselleen oluen ja Juicelle Portteri-limonadia.

Juice on itse kertonut isänäitinsä olleen hänelle tärkeä kielellinen vaikuttaja. Tämä puhui pienelle pojalle kuin vertaiselleen, kertoili tarinoita ja lasketteli rivouksiakin. Perheessä isoäidin ja isän puhumaa savon murretta rikastutti Einin ja muiden Mikkosten puhuma rikasilmaisuinen karjalan murre.

Heikki-isä vaikutti urheiluseurassa ja harrastajateatterissa. Teatterin lisäksi Heikki Leskinen luki ja riimitteli kronikoita tehtaan juhliin, urheiluseuran tilaisuuksiin ja muihin merkkitapahtumiin. Hänellä oli hulivilin maine.

Eini totesi joskus myöhemmin Juicelle: ”Ei issäis olt perhonen, joka lentääp kukast kukaan, vaan koi, joka lentääp lumpusta lumppuun.”

Isä kuoli Juicen ollessa 11-vuotias.

”Isäni oli aktiivi näytelmäkerholainen. Tukkijoen harjoituksiin hän kuolikin. – Hänen viimeiset sanansa kuulemma olivat ”Ottiatuota”, hän näytteli Tolaria eli Puurosaapasta. – Kuollessaan hän oli 37-vuotias”, Juice kirjoittaa.

Karjalainen luonne auttoi Einiä selviämään kahden aviomiehensä ja kolmen lapsensa menettämisestä.

Tampereelle

Juice pärjäsi koulussa hyvin ja kirjoitti ylioppilaaksi 1969. Hän aloitti kitaran soiton ja omien kappaleiden tekemisen jo koululaisena.

”Keskikoulu- ja lukiovuosiin sijoittuivat myös ensimmäiset kirjalliset harjoitukset. Kirjoittelin joutessani runoja vahakantisiin vihkoihin, riimittelin päivän iskelmiä uusiksi ja opiskelin Toivelauluvihkoista Beatles-kappaleiden tekstejä”, hän kertoo.

Äiti meni uusiin naimisiin Pauli Kuikan kanssa, mutta Juice ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa. Hän ei muutenkaan viihtynyt pienellä paikkakunnalla, ja muutti pian ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen Tampereelle opiskelemaan Tampereen kieli-instituutissa englannin kielen kääntäjäksi. Juice kuitenkin riitaantui kieli-instituutin rehtorin kanssa, ja keskeytti opintonsa.

Tampereelle muuttaessaan Leskinen oli raitis ja tupakoimaton, mutta opiskelija- ja muusikkoelämän alkaessa hän alkoi käyttää runsaasti sekä alkoholia että tupakkaa.

Juice Leskisestä tuli suomalainen laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, runoilija ja kansantaiteilija. Tämän lisäksi hän toimi muun muassa kääntäjänä ja kolumnistina.

28 albumia

Juice teki uransa aikana eri yhtyeiden ja esiintyjien kanssa yhteensä 28 albumia. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa ”Marilyn”, ”Jyrki boy”, ”Ei elämästä selviä hengissä”, ”Musta aurinko nousee”, ”Kaksoiselämää” ja ”Norjalainen villapaita”. Leskisen levyjä oli myyty vuoteen 2006 mennessä yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta.

Juice teki lauluja myös muille artisteille. Leskisen säveltämiä ja sanoittamia ovat esimerkiksi ”Rakkauden haudalla” (Sakari Kuosmanen ja Jonna Tervomaa), hyväntekeväisyyssingle ”Maksamme velkaa” (Apua! Orkesteri). Hänen sanoituksiaan ovat muun muassa Yö-yhtyeelle tehdyt ”Ihmisen poika” ja ”Tia-Maria” sekä Kojon euroviisuedustuskappale ”Nuku pommiin”.

Juicen kääntämiä kappaleita ovat esimerkiksi Kirkan esittämä ”Soitin vain kun taas sua kaipaan” ja Pate Mustajärven ”Synnyimme lähtemään”.

Juicen kirjallinen tuotanto käsittää runoja, lastenkirjallisuutta, henkilöhistoriaa, suomennoksia ja kirjoituksia eri lehdissä ja antologioissa. Yhteensä hän julkaisi kaksitoista runokokoelmaa, neljä lastenkirjaa ja neljä muuta teosta.

Puoliksi ansioitunut

Juicelle myönnettiin Erikois-Emma ensimmäisessä Emma-gaalassa vuonna 1983, ja ”Kaksoiselämää” sai Vuoden iskelmä -Emman 1986. Tampereen kaupungin säveltaidepalkinnon hän sai vuonna 1985 ja Valtion säveltaidepalkinnon 1989. Vuonna 1991 Juicelle myönnettiin ensimmäinen Juha Vainion sanoittajapalkinto, ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon hän sai 1992. Vuonna 1994 Suomen runoilijaliitto valitsi hänet Vuoden runoilijaksi (Poeta Finlandiae). Lisäksi hänelle myönnettiin valtion puolikas taiteilijaeläke vuonna 2006. Leskinen arvosti Juha Vainio -palkintoa paljon ja piti sitä rakkaimpana palkintonaan. Saamaansa puolikasta taiteilijaeläkettä hän kommentoi sanomalla olevansa siten ”puoliksi ansioitunut”.

Juicen synnyin kaupungissa Juankoskella on hänen kunniakseen 1980-luvulla nimetty Juicen tori, jonne pystytettiin vuonna 1995 virolaisen kuvanveistäjän Villu Jaanisoon suunnittelema näköispatsas.

Virtaava vesi

Juice poltti ketjussa tupakkaa ja käytti runsaasti alkoholia ja viimeisinä vuosinaan hän kärsi munuaisten vajaatoiminnasta, maksakirroosista ja aikuisiän diabeteksesta.

Juice Leskinen kuoli 24. marraskuuta 2006 56-vuotiaana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hän oli jättänyt käymättä dialyysihoidossa, jonka varassa hänen elintoimintonsa olivat jo pitkään olleet. Juice oli kolmasti naimisissa ja sai neljä lasta.

Juice Leskisen siunaustilaisuus järjestettiin Tampereella Aleksanterin kirkossa 9. joulukuuta 2006, ja hänet haudattiin Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Hautamonumentin on veistänyt taiteilija Timo Hannunen. Mustasta graniitista tehty monumentti on kaksi metriä korkea ja painaa noin neljä tonnia. Veistos symboloi luonnonvoimia, ja sen alkuideana oli virtaava vesi. Leskinen oli muuttanut vähän ennen kuolemaansa viralliseksi nimekseen Juhani Juice Leskinen, joka lukee myös hänen hautamuistomerkissään.

Leskisen keräämä 2300 niteen kirjakokoelma päätyi hänen tahtonsa mukaisesti Viola-kotiyhdistyksen omistamaan Juicen kirjastoon.

TE

Lähteet:

Lasse Halme: Ollaan ihmisiksi: Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus

Juice Leskinen: Siinäpä tärkeimmät: edellinen osa e.ch.

Antti Heikkinen: Risainen elämä, Juice Leskinen 1950-2006

Reijo Ikävalko: Juicen äeti – Eini Kuikka

Wikipedia