Lotta-asuja suunniteltiin eri tarkoituksiin Käyttövaatteesta tuli kunniakas perinnepuku
Lotat viettävät juhlavuotta. 100 vuotta on kulunut järjestön perustamisesta. Jo silloin 100 vuotta sitten lotille suunniteltiin yhtenäinen asu. Myös pikkulotilla oli määritelty asu, kuten voimme nähdä artikkelikuvassa, jossa pikkulotat ovat lähdössä retkelle. Tyttöjen baskereiden väri saattoi olla sininen tai musta.
Lottajärjestö perustettiin virallisesti Helsingin Katajanokan upseerikerhossa edustajakokouksessa 22.-23. maaliskuuta 1921. Helmikuussa 1921 Lotta Svärd -yhdistyksen keskusjohtokunta hyväksyi jo järjestölle yhtenäisen pukumallin. Se koostui sarkatakista ja -hameesta, puuvillaisesta puserosta ja esiliinasta. Lisäksi annettiin ohjeita lakeista ja palvelusselkärepusta. Vuosien varrella lotille vahvistettiin erilaisia, toiminnan mukaisia työasuja. Merilotat saivat oman palveluasunsa.
Paksusta sarkamanttelista siirryttiin kevyempään takkiin vuoden 1928 alussa. Sen sisäpuolelle kiinnitettiin talvisin villavuori. Tämä malli todettiin talvikäytössä liian ohueksi, joten järjestö palasi sarkamanttelien käyttöön vuonna 1935. Ohuempi takki säilyi kesäisemmässä käytössä. Näitä nimitettiin sadetakkimantteleiksi.
Villatakin mallin suunnitteli Viipurin piirin varusjaoston päällikkö Armi Raunio. Sen malli julkaistiin Lotta Svärd -lehdessä vuonna 1936, joten se omaksuttiin viralliseksi malliksi. Alusasuun kuuluneista lahkeellista villahousuista julkaistiin oma kaavionsa. Selkärepusta annettiin tarkat käytännön ohjeet. Sen sisään ommeltiin erilliset varustetaskut.
Lottapukua sai käyttää myös vihkipukuna. Lottien hääpukuun voitiin somisteeksi lainata lottakruunua. Kruunun oli lahjoittanut Lotta Svärd -järjestölle Ruotsin varakonsuli Jakob Hedegren vapaussodan 15-vuotispäivänä 1933. Sen ensimmäinen käyttäjä oli muonituslotta Anna Saarinen Hämeenlinnassa 6. elokuuta 1933. Muutamat paikallisosastot hankkivat omat kruununsa, jotka olivat jäljitelmiä alkuperäisestä.
Urheilu ja liikunta kuuluivat lottajärjestön ohjelmaan luonnollisena osana. Naisten urheilu oli tosin vielä niihin aikoihin rajautunut muutamaan lajiin. Ryhmävoimistelupuku otettiin käyttöön vuonna 1924. Se oli kevyt harmaa hameasu, jonka rinnassa oli painettu lottamerkki. Lotta Svärd -keskusjohtokunta sopi Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kanssa, että lottaryhmät voimat käyttää myös liiton sinistä hameasua.
Hiihto kuului naisten urheiluun 1920-luvulta lähtien, tosin naiset aluksi hiihtivät villapusero-hameasuissa. Naisten maailmassa käytiin pitkään kiistaa pitkien housujen sopivuudesta naisille. Tämä vaikutti siihen, että housullisia hiihtopukuja tuli käyttöön vasta vähitellen 1930-luvulla. Keskusjohtokunta hyväksyi hiihtopuvun mallin syksyllä 1928. Siihen kuuluivat jo väljät housut tai polvipituinen hame. Asuun kuului myös takki. Hiihtokilpailuissa takin korvasi villapusero.
Vuonna 1933 päätettiin, että tyttöosastoissa käytettiin päähineinä sinistä baskeria, jossa tunnuksena toimi lottapiirin värien mukainen nauha. Se ommeltiin kulmamuodossa lakin, edestä katsoen oikeaan etukulmaan. Samalla tyttöjen käyttöön hyväksyttiin myös lottien käyttämä lippalakki.
Sota-aika toi omat vaatimuksensa lottien pukeutumiseen. Sotilaskanttiineissa tuli käyttää lottapukua valkoisine kauluksineen ja hihansuineen. Kesäaikana näihin sallittiin kevennyksiä. Yksi lotista muistelee, kuinka hänen oman ryhmänsä keskuudessa todettiin, että keskusjohtokunnan ”tätien” olisi syytä tulla tutustumaan muutamiksi kuukausiksi rintaolosuhteisiin. Lottapuvun valkoisten kaulusten ja hihansuiden puhtaanapito ja silittäminen tuottivat hankaluuksia.
Tukan näkyminen lottapäähineen alta oli myös kiistelyn kohde. Kesäisin liinat ja lakit liukuivat takaraivolle. Kanttiinilottien koulutuspäivillä Viipurissa 1944 tähän kiinnitettiin huomiota. Kesäisin lotilla oli nähty jopa kirjavia päähuiveja ja esiliinoja. Niiden käyttöä puolusteltiin kangaspulalla. Vastauksena todettiin, että kyllä jokaisen kotona löytyy vanhoja lakanoita, joista voi tehdä valkean liinan.
Nykyisin lotta-asu on kunnia-asu, joita on teetetty lisää. Niitä näkee sekä entisten lottien että perinnetyössä mukana olevien juhla-asuina. Tasavallan presidentin kanslia toivoi vuonna 2014 erityisesti, että lotta-asuja nähtäisiin itsenäisyyspäivän linnan juhlissa. Näin on myös käynyt. Vuonna 1993 kehitettiin lottamuistomitali, jota kannetaan muiden ansiomitalien tapaan.
Kauppatieteiden tohtori Jukka I. Mattila on tutkija ja tietokirjailija, joka on aiemmin kirjoittanut useita Suomen ja Viron vapaussotaan liittyviä teoksia. Mattila korostaa, että lottapuvut ovat osa kulttuuriperinnön ylläpitoa. Tältä pohjalta syntyi hänen teoksensa lottapukujen historiasta. Teos on hyvin kattava ja tarkka kuvaus asujen muotoutumisesta kolmen vuosikymmenen aikana. Teoksen kuvitus esittelee monipuolisesti erilaisia lotta-asuja eri tilanteissa.
Jukka I. Mattila: Lottapukujen historia, Minerva 2021.
Lasse Koskinen
