Kukkilintu-sukat, maaliskuu on vielä neuleiden aikaa

Sain Hiitolan Pitäjäseuran hallituksen jäsenen Jorma Lindtin lähettämän kuvan lapasista, joissa on selkeä karjalaisuuden tunnuskuvio kukkilintu. Nyt neulomaan kukkilintu-sukkia. Sukkaohjeen lisäksi mukana on taitavalle neulojalle pieni ohje myös lapasten neulomisesta.

Kukkilintu-sukat

Sukkapuikot 3
Lanka: Novita Nalle tai vastaava vahvuus.

Ohje:

Luo pohjavärillä 56 silmukkaa, 14 silmukkaa puikolle. Neulo 2 o, 2 n – joustinneuletta 6 krs pohjavärillä, 4 krs kuviovärillä ja 6 krs pohjavärillä. Neulo kaavio kaksi kertaa. Neulo vielä 2 krs kuviovärillä. Huom. sukkaa neulottaessa kaavio aloitetaan ylhäältä alas.
Neulo kantalappu puikoilla 1 ja 2, jotta kaavio tulee sukan eteen ja taakse.
1. krs: nosta 1 s neulomatta ja neulo krs oikein
2. krs: 2. Käännä työ, *nosta 1 s neulomatta ja neulo 1 s nurin*. Toista kerros loppuun.
Toista kerroksia 1 ja 2, kunnes kantalapussa on yhteensä 28 kerrosta.
Aloita kantapään kavennus. Nosta 1. silmukka neulomatta ja neulo oikeaa, kunnes jäljellä on 10 silmukkaa, tee ylivetokavennus ja käännä työ.
Nosta *1 s, neulo 1 s oikein*, toista, kunnes jäljellä on 10 silmukkaa ja neulo 2 nurin yhteen. Keskelle jää 10 silmukkaa. Jatka reunasilmukoiden kavennuksia, kunnes jäljellä on keskimmäiset 10 silmukkaa.
Poimi kantalapun vasemmasta reunasta 14 silmukkaa ja neulo silmukat kiertäen oikein. Neulo puikkojen 3 ja 4 silmukat oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta 14 silmukkaa ja neulo silmukat kiertäen oikein.
Aloita kiilakavennukset. Kavenna puikon 2 lopussa 2 oikein yhteen ja tee puikon 1 alussa ylivetokavennus. Neulo seuraava kerros oikein. Jatka kavennuksia joka toisella kerroksella, kunnes kaikilla puikoilla on 14 s.
Neulo kantapään jälkeen sileää kunnes pikkuvarvas peittyy. Tee nelitahokavennus, eli kavenna jokaisen puikon lopussa 2 oikein yhteen, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa puikolla. Päättele loput silmukat. Mallisukissa nelitahokavennus on neulottu kuviovärillä.

Lapaset

Jos haluat neuloa kaavion mukaan lapaset, jätä kaaviosta silmukat 14 ja 28 pois ja luo 54 silmukkaa kuviovärillä.
Neulo 1. krs oikein, 2. krs nurin, 3. krs oikein, 4 krs. nurin. Neulo 2 krs oikeaa pohjavärillä. Neulo 10 krs oikeaa, joka toinen silmukka pohjavärillä joka toinen silmukka kuviovärillä. Neulo 2 krs oikeaa pohjavärillä ja 2 krs oikeaa kuviovärillä. Neulo kaavion kerrokset 19-5. Tee peukaloaukko kun olet neulonut kaavion kerran. Toista kaavio vielä kaksi kertaa.

Neulomisvinkki

Kun neulotaan joustinneuletta, näkyy värin vaihto nurjien silmukoiden kohdalla jo ”edellisellä” kerroksella. Tämän voi välttää, jos neuloo värinvaihtokerroksen kokonaan oikeaa ja jatkaa vasta seuraavalla kerroksella joustinneuletta.

Oikein mukavaa kevään odotusta toivottavat

Kästyökorin Pia ja Pirjo

Lisää luettavaa...