Muistojemme Elisenvaara on ilmestynyt

Vuosien työ on kansien välissä.
Elisenvaaran kyläkirjan kokoaminen alkoi vuonna 2012, sitä ennen kirjan toimittaja Tapio Nikkari oli koonnut luonnoksen. Toimituskuntaan ovat kuuluneet Nikkarin lisäksi Marjaliisa Laine, Sirkka Laurén ja Tapio Laurén.

tapio nikkari

Kirjalaatikot ovat juuri saapuneet painosta ja Tapio Nikkari myhäilee nähdessään lopullisen tuloksen.

Kirja paneutuu pääosin Elisenvaaran kukoistuksen aikaan, joka alkoi 1800-luvun lopulta rautatien valmistuttua ja päättyi talvisodan uhkaan. Rautatietä pitkin tulivat ”junantuomat”, uudet asukkaat, jotka nostattivat pienen kylän mahtavaksi risteysasemaksi.
Teos pohjautuu muistelmiin, Kurkijokelaisen artikkeleihin ja historiallisiin tietoihin, se esittelee elämää Elisenvaarassa, sen taloja ja asukkaita. Liki 500-sivuinen kuvitettu teos on oiva käsikirja jokaiselle Elisenvaarasta kiinnostuneelle ja erityisesti sukujuuristaan tietoa kaipaavalle.

Kaikkea kerättyä tietoa ei kansien väliin saatu

– Tuskan takana oli jättää jotain pois, kertoo Tapio Nikkari, joka kirjaa tehdessään koodasi ja ryhmitteli kaiken kokoamansa tiedon kylän osien ja ajankohdan mukaan.
Ennen talvisotaa Elisenvaarasta pikkupoikana evakkoon lähtenyt Nikkari kertoi kirjaa tehdessään oppineensa itsekin uutta, vaikka hänelle kuvien ja kotiseutumatkojen myötä oli muodostunut jo varsin selkeä kuva seudusta.
– Nyt selvisi tarkasti, mikä oli Alakylä ja mikä Yläkylä, valistaa Nikkari ja harmittelee, että ihan kaikkia Elisenvaaran asukkaita he eivät pystyneet sijoittamaan paikoilleen.

Kirja on myynnissä

Kuvitettu kMuistojemme Elisenvaarairja  sisältää 488 sivua elisenvaaralaista asiaa. Sitä voi tilata Kurkijoki-Säätiöltä, puh. 0505213336, Kurkijoki-Seuralta, puh. 0405447582 ja Tapio Nikkarilta, puh. 0503301806.
Kirjan hinta on 35,00 (sis. alv 10 %), lisäksi tulevat mahdolliset postituskulut.

Lisää luettavaa...