Kurkijoen ja Hiitolan luonnontutkija ja tuntija
Filosofian tohtori ja kansainvälisesti tunnettu biologi Veli Räsänen toimi Kurkijoen maamiesopiston pitkäaikaisena luonnonopin lehtorina vuodesta 1921 aina Karjalan menettämiseen (1940) saakka. Hän ei kuitenkaan ollut pelkästään opettaja, vaan teki työnsä laajaa tutkimustyötä ja tutustui perusteellisesti Kurkijoen ja sen naapuripitäjien luontoon.
Veli Räsäsen koko nimi oli Veli Johannes Paavo Bartholomeus Räsänen. Hän oli syntynyt 24. elokuuta 1888 Simossa ja kuoli 16. heinäkuuta 1953 Kuopiossa. Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Antti Räsänen ja Kaisa Sofia o.s. Vuolevi. Hän pääsi ylioppilaaksi 1909 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1913, maisteriksi 1914. Filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi Veli Räsänen valmistui vuonna 1927 ollessaan jo tuolloin opettajana Kurkijoen Maamiesopistossa. Ennen Kurkijoelle tuloaan hän toimi Lapuan maanviljelyslyseon luonnontieteiden ja karjanhoidon opettajana vuosina 1918 – 1921. Kurkijoen maamiesopiston lehtorina hän toimi 1921 – 1940. Kurkijoen jäätyä Talvisodan jälkeen uuden valtakunnan rajan taakse Veli Räsänen siirtyi Kuopion karjatalousopiston lehtoriksi vuosiksi 1940 – 1953.
Veli Räsänen teki työuransa Kurkijoella
Hänen tutkimuksellinen erityisalansa oli jäkälätutkimus, mihin liittyen hän julkaisi useita teoksia, muun muassa teoksen Suomen jäkäläkasvio (1951). Jäkälätutkimus ei kuitenkaan ollut hänen ainoa tutkimusalansa ja mielenkiintonsa kohde. Pitkän Kurkijoella tehdyn työuransa aikana hän tutki asuinpaikkakuntansa ja sen ympäristökuntien luontoa kokonaisvaltaisesti. Hänen käsikirjoituksensa perusteella on Kurkijoen historia IV-teokseen laadittu 100-sivuinen ”Kotiseutu”-jakso. Kurkijoen Maamiesopisto 1910 – 1935-teoksessa on hänen laatimansa pitäjää ja sen luontoa käsittelevä suppea kuvaus, jossa hän toteaa mm. kasvistosta:
”Luonnonvarainen kasvisto on Kurkijoella verraten lajirunsasta, vaikka outo ei täällä tahdo oikein äkkiä löytää kasvieldoradoja. Sellaisia kyllä on useitakin, vaikka tuskin missään kovin laajoja, sillä kulttuurihan on parhaat kasvupaikat ottanut viljelyksensä palvelukseen. Kun Sortavalan seudun lehdot ovat pohjoisen ukonhatun (Aconitum septentrionale) kansoittamia, niin Kurkijoella tunnetaan kasvi vasta Otsanlahden Ryyhässä, Kannansaaren Vierevälläriutalla, Kurkisten Ukonriutalla ja jossakin paikassa Elisenvaarassa. Sen sijaan tänne ominaisina kuuluvat rantaniittyjen suikertava maaperäkasvi, suikertava-alpi (Lysimachia nummularia), Elisenvaaran Kuikan hevoshaassa runsaana rehentelevä akilealehtinen ängelmä (Thalictrum aquilegifolium), useissa lehdoissa viihtyvä keltamo (Chelidonium majus) ja Raholan Sinmäessä ja Hiitolan Ruomatsussa komeileva happomarjapensas (Berberis vulgaris), jota viimeksimainittua muualla Suomessa ei ole luonnonvaraisena tavattu. Myöskin vielä runsaana tavattava kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) on Maasillan hietikkokankailta mainittava.
Aivan lähellä Kurkijokea on Hiitolassa Valtolansalolta, Hiitolanjoen rannalta tavattu suurelta alueelta taponlehtea (Asarum europaeum), jota vain Karjalan kannaksella on harvinaisena tavattu, mutta joka esim. Virossa kuuluu oleellisena merkkikasvina tammiformatioon. Näin ollen olisi Hiitolassakin ja ehkä Kurkijoellakin mahdollisuus kasvattaa tammea metsäpuuna. Kaukolassahan, toisessa Kurkijoen naapuripitäjässä, onkin aivan äsken löydetty luonnonvarainen tammimetsikkö, joka on Suomen pohjoisin. Hiitolan Valtolansalon taponlehtimetsikkö pelloksi raivattuna on mitä hedelmällisintä uudismaata. Kuka ties, millaisia lehtoja alkujaan olivat Kurkijoen jo vuosisatoja peltoina palvelleet viljelysaukiot.
Kuuppalan Jäävuori, Kannansaaren Viereväriutta ja Kurkisten Ukonriutta ovat alueen antoisimpia kasvupaikkoja, jonne keräilijöitä voi opastaa, mutta aivan Opiston lähettyvillä Hiitolassa (n. 4 km päässä) Mustolan Repomäessä Petkolanlahtineen on kasvillisuus siksi rehevää ja moninaista, että putkilokasveja voi pieneltä alueelta kerätä 250 eri lajia. Paljon olisi alueen kasveista kerrottava, mutta riittäköön maininta, että alueella tunnetaan noin 600 eri putkilokasvia, jäkäliä yli 700 eri muotoa ja sammal-, sieni- ja leväkasvistokin ovat runsaslajisia.”
Yhteiskunnallisia rientoja
Veli Räsänen ei ollut vain tutkija ja opettaja, vaan hän osallistui aktiivisesti kotipaikkakuntansa yhteiskunnallisiin rientoihin, sivistyselämään ja harrastuksiin. Hän oli musiikkimies, suojelukuntalainen ja kunnallispoliitikko toimien muun muassa Kurkijoen kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana.
Sukunsa ainoa akateeminen tutkija Veli Räsänen ei ollut. Hänen veljensä Martti oli kielentutkija. Veli Räsäsen poika, Toivo (8.6.1925 – 15.10.2002) oli isänsä tavoin luonnontutkija, jonka erityisalana olivat linnut. Toivo Räsänen arvosti suuresti isäänsä ja tämän luonnontutkimuksellisia saavutuksia. Lapsuus- ja nuoruusaika Kurkijoella, jolloin hän pääsi tutustumaan laajemminkin Laatokan Karjalaan ja Laatokan saaristoon, loivat vahvan pohjan sekä korkeakouluopintoihin, työuralle, tutkimustoimintaan että toimintaan luontojärjestöissä. Hän oli myös urheilullinen ja osallistui maamme edustajana Helsingin v. 1952 olympiakisoihin soutajana.
Raimo Hannukainen
