Joulu vieraalla maalla

Vertep, perinteinen laulava joulukulkue, johon kuuluu aina suuri joulutähti. Palkkiot kerätään yhteiseen koriin, jonka sisältö jaetaan kierroksen päätteeksi.

Ukrainalainen Svitlana Kozik joutui lähtemään pakoon kotimaastaan maaliskuun alussa. Tulo Suomeen ei ollut suunniteltu.

– Olimme menossa vierailulle ystäviemme luokse toiseen maahan, mutta suunnitelmat muuttuivat. Seisoimme asemalla Puolassa ilman kattoa pään päällä. Meillä oli lapset mukana ja tilanne oli vaikea, emme tienneet minne mennä seuraavaksi. Selailin facebookia ja huomasin sattumalta, kuinka joku ehdotti Suomea, Svitlana kertoo.

Tällä hetkellä Svitlana työskentelee Tarvasjoen koulussa auttaen ukrainankielisiä oppilaita.

– Saimme asuinpaikan Tarvasjoelta. Meille aikuisille löytyi työpaikka nopeasti, lapset pääsivät kouluun ja jonkinlainen arki alkoi.

Kotielämää Rivnessä

Svitlana perheensä seurassa. Kuva on otettu Rivnessä ennen sotaa. Svitlana kertoo, että nykyisin hän ajattelee kahta eri minää: nykyistä ja sitä toista Svitlanaa, joka oli ennen sotaa.

Svitlanan haastattelu sujuu helposti, sillä hän puhuu loistavaa englantia. Svitlanan aviomies on lähes valmis psykoterapeutti. Svitlana itse oli Ukrainassa kotiäiti. Hän piti lapsilleen kotikoulua ja opetti heille englantia. Vapaa-aikaan kuuluivat lukeminen, kuvataide ja baletti.

Perhe rakensi myös omaa kotia, joka oli juuri valmistumassa. Heillä oli oma pieni liike Rivnen kaupungissa. Yritys keskittyi perheenisän harrastusten pohjalta kalastusvälineiden ja vintagelevyjen myyntiin. Rivne on noin 250 000 asukkaan kaupunki Länsi-Ukrainassa. Kaupunki mainitaan jo 1200-luvun historiallisissa lähteissä.

 – Me elimme hyvää elämää, Svitlana kertoo. Pidämme matkustamisesta. Talviin kuuluivat matkat Karpaattien vuoristoon. Lasten kanssa rantalomille lähdettiin Ukrainanmerelle (Asovanmerelle tai Mustallemerelle), ettei tarvinnut lentää koko perheen kanssa. Aikuisten kesken kävimme esimerkiksi Tukholmassa. Yksi lapsuuteni lempikirjoista on ruotsalaisen Astrid Lindgrenin Katto-Kassinen.

Laulaminen kuuluu jouluun

Joulupäivän kohokohta on, kun lapset kiertävät iltapäivällä laulamassa ovelta ovelle. Myös aikuiset voivat kierrellä, mutta heidän asunsa ovat oudompia ja pelottavampia. Tämä on esikristillinen tapa, ja laulut joita laulamme, ovat vanhoja ukrainalaisia lauluja. Kuten kuvassa näkyy, lasten asut ja kulkueen suuri joulutähti ovat värikkäitä ja tarkoitus on pitää hauskaa. Muutamaa vanhaa melodista joululaulua laulaen kierretään naapurustossa. Palkkioksi esiintyjät saavat leivonnaisia, karkkeja, keksejä tai rahaa.

Laulaminen kuuluu Ukrainassa perinteisesti kaikkiin suuriin juhliin.

– En pysty muistamaan yhtään perhejuhlaa, jossa ruokapöydän äärellä ei laulettaisi.

Kirkon ulkopuolella ja maaseudulla näkee joulunaikaan seimiasetelmia.

– Paras muistamani oman kaupungin jouluseimi on helppo valita. Siinä oli mukana oikeita eläviä lampaita, joita lapset saivat käydä ruokkimassa ja silittämässä.

Monen kulttuurin sekoitus

Didukh eli esi-isien kunniaksi oljesta rakennettava koriste, joka kuuluu olennaisesti jouluun.  Ennen vanhaan elonkorjuuaikaan viljasta rakennettiin pieni didukh valmiiksi, odottamaan joulupöytää.

Svitlana pitää kotimaansa kulttuurissa siitä, että maa on suvaitseva ja rikas sekoitus monenlaisia vaikutteita.

– Pääosa ukrainalaisista on ortodokseja, mutta esimerkiksi oma äitini on baptisti. Maassamme on paljon kreikkalaiskatolisia, katolisia ja muslimiortodokseja. Kotikaupungistani löytyy myös kaksi luterilaista kirkkoa.

Hän toteaa, että Länsi- ja Itä-Ukrainan uskonnoissa on eroja.

– Mielestäni Itä-Ukrainassa uskontoon suhtaudutaan hieman toisin, koska siellä venäläis-ortodoksisella kirkolla on enemmän valtaa. Se on luonteeltaan määräävämpi ja poliittisempi kirkko.

Myös joulunvieton ajankohta on sekoitus eri perinteitä. Ajankohdasta on käyty keskustelua viime vuosina. Nykyisin Ukrainassa vietetään joulupäivää sekä 25.12. että venäläiseen tapaan 7.1. Myös joulupukkeja on kaksi, koska tammikuussa monissa kodeissa käy venäläinen pakkasukko.

Ruokaperinteitä

Svitlanan ystävän kattama perinteinen joulupöytä. Suuressa keramiikkakannussa on makeaa, kuivatuista omenoista keitettyä, yleensä lämmintä juomaa. Tärkein jouluruoka on suurimmassa kulhossa näkyvä kutja.

– Omassa lapsuudessani joulun kohonkohta oli pyhä ateria, joka syötiin neuvostoajan vaikutuksesta jouluaattoiltana 6. tammikuuta. Nykyisin perheemme juhlii joulua vanhan tavan mukaan 24.12. Aattoilta vietetään rauhallisesti. Joulupöydässä ei myöskään perinteisesti tarjota liharuokia tai alkoholia, vaan joulupöydän juoma on kuivatusta omenasta tehtyä mehua. Joulua edeltää 40 päivän paasto, jonka aikana ei nautita lihaa tai maitoa.

Jos olisin kotona, joulupöydässä olisi ainakin varenikeja, eräänlaisia mykyjä. Täytteenä on aina sieniä ja kaalia. Joulupöydän borssikeitossa käytetään sieniä. Pienessä kulhossa tarjoillaan suolattuja pikkukaloja. Makeiden perinteisten umpipiiraiden tai munkkien täytteenä voi olla unikonsiemeniä, kirsikoita tai juustoa. Kuvassa näkyvät kääryleet puolestaan on täytetty riisillä.

Suuressa kulhossa tarjoillaan kaikkein tärkein ruoka, kutja: viljasekoitus, joka on maustettu hunajalla, rusinoilla ja murskatuilla unikonsiemenillä. Tärkeä jouluruokailuun liittyvä tapa on kutjan heittäminen kattoon. Perheen vanhin mies käy pöytään ensimmäisenä. Hänen tehtävänsä on heittää lusikallinen kutjaa kattoon. Jos ruoka tarttuu kattoon hyvin, se ennustaa rikasta tulevaa vuotta.

– Didukh on joulupöydän tärkein koriste. Se tarkoittaa kirjaimellisesti esi-isän henkeä. Perheenpää kävelee ensimmäisenä jouluaterialle didukh kädessään ja asettaa sen pöydälle, kutjakulhon lähelle. Tämän jälkeen hän maistaa lusikallisen kutjaa. Hänen jälkeensä jokainen perheenjäsen maistaa vuorollaan lusikallisen, viimeisenä perheen nuorin. Ikivanhan pakanallisen tavan mukaan kutjaa pitää jättää jouluyöksi pöytään tarjolle, esi-isien henkiä varten.

Kynttilöiden aikaa

Svitlana toteaa, että hän pitää ukrainalaisista jouluperinteistä ja kertoo niistä mielellään. Tänä vuonna on kuitenkin vaikea ajatella lähestyvää joulua.

– Se on minulle hyvin tärkeä juhla. Jos olisin kotona, veisin kynttilöitä isoäidilleni, pojalleni ja kaikille edesmenneille, olisin lähellä heitä. Tänä vuonna joulua odottaessa minut valtaa suurempi suru kuin muulloin. Haluaisin vain olla kotona.

Kirj. Taina Lehto sekä Tarvasjon koulun oppilaat Madeleine Ali-Jaakkola, Saimi Nurmi, Siiri Kajanen ja Iida Leino

Lisää luettavaa...