Veikka Hurme: ”Jotkut tapahtumat ovat kulkeneet sukupolvien yli minunkin korviini.”

Tämän vuoden Kurkijoki-Säätiön stipendiaatti Veikka Hurme valmistui ylioppilaaksi Elisenvaaran lukiosta. Heinäkuun alussa hän astui armeijan harmaisiin ja tavoitteena on kadettikoulu.
Sitä ennen hän pohti, mitä on karjalaisuus nuoren näkökulmasta vai onko sitä? Entä vaikuttaako se millään tavoin elämään?
Vapaa-aikanaan Veikka Hurme pelaa pesäpalloa. Kuvassa hän on juuri lyöntivuorossa numero 3.

Karjalaisuus voi olla nuorelle ihmiselle kaukaiselta tuntuva käsite. Siitä kun Karjala viimeksi kuului Suomeen, on pitkä aika. Erityisesti minusta 2000-luvulla syntyneestä tuntuu, että sodista on jo käsittämättömän pitkä aika. Siten myös karjalaisuus tuntuu kaukaiselta, sillä monet Karjalassa asuneista ja evakkoon lähteneistä ovat jo kuolleet. Ajasta kertovat yhä useammin enää historiankirjat ja suvussa kulkevat kertomukset.
Aikaa ei kuitenkaan mielestäni tulisi unohtaa niin helposti. Sotien aiheuttamat kärsimykset ovat suuri osa suomalaista kulttuuriperintöä, jota onneksi vaalitaan vieläkin erilaisin muistopäivin ja esimerkiksi itsenäisyyspäivänä.
Valitettavasti henkilöitä, jotka voivat kertoa omista kokemuksistaan tuolta ajalta, on yhä vähemmän. Siten myös suorat linkit aikakauteen poistuvat ja ihmisten on yhä hankalampi käsittää, millaista elämä esimerkiksi evakoilla tuolloin oli.

Omat suorat siteeni kurkijokelaisiin ja karjalaisiin sukulaisiini ovat käytännössä jo poistuneet kokonaan. Suuri osa sotien aikoina eläneistä sukulaisistani kuoli jo ennen syntymääni tai kun olin hyvin pieni, joten muistikuvani heistä ja heidän kertomuksistaan ovat hatarat.
Erityisesti tämä on harmittanut siksi, että sukulaisteni omakohtaiset kokemukset olisivat antaneet henkilökohtaisemman kuvauksen tapahtumista kuin historiankirjat, joita olen lukenut mittavan kasan tyydyttääkseni tiedonjanoani.
Onneksi jotkut tapahtumat ovat kulkeneet sukupolvien yli minunkin korviini. Erityisesti mieleen ovat jääneet kertomukset evakkoon lähdöstä, eturintamalta sekä pommituksista.

Tavallisessa arkielämässä karjalaisuus ei mielestäni näy käytännössä lainkaan. Vaikka kävin Elisenvaaran koulua ja lukiota, ei Karjala tai Elisenvaara ollut puheenaiheena kuin parilla historiantunnilla tai itsenäisyyspäivän juhlapuheessa.
Koulutovereiden kanssa keskustelunaiheet keskittyivät luonnollisesti useimmiten kouluruokaan tai vapaa-ajan aktiviteetteihin ja harvemmin koulumme tai Karjalan historiaan.
Konkreettisesti karjalaiset sukujuuret eivät siis näy arkielämässä. Uskon kuitenkin, että jotkin karjalaisille tyypilliset ominaisuudet periytyvät sukupolvelta toiselle.
Aina kun olen kuullut puhuttavan karjalaisista sukulaisistani, heihin on jollain tapaa liittynyt äärimmäinen periksiantamattomuus ja sisukkuus. Kovissa paikoissa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pysyä lujana ja jatkaa eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Ilman tietynlaista sisua kurkijokelainen isoisoäitini tuskin olisikaan selvinnyt sodista, evakkoon lähtemisestä tai viiden lapsen kasvattamisesta leskenä. 97 ikävuoden iän saavuttaminenkin todennäköisesti vaatii jonkinlaista periksiantamattomuutta.

Karjalaisuus on nykyajan nuorelle suhteellisen kaukainen käsite, josta ei välttämättä ole kovin konkreettisia kokemuksia. Aikakauden ihmiset siirtyvät hiljalleen ajasta ikuisuuteen, eikä aiheesta välttämättä tule puhuttua enää paljoa, vaikka karjalaisia sukujuuria olisikin.
Omiin ikätovereihini verrattuna olen mielestäni selvittänyt huomattavan paljon oman sukuni sekä Karjalan historiaa. Olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan sukulaisteni omia kertomuksia, sillä erityisesti ne saivat mielenkiinnon heräämään.
Nykyään on yleensä kiire joka paikkaan, joten aikaa menneisyyden mietinnälle on joskus hankala löytää. Yleinen kiinnostus historiaan on kuitenkin varmasti edesauttanut myös oman sukuni vaiheiden selvittämistä.
Jäljellä on enää velvollisuuteni osoittaa arvostusta ja kiitosta olemassaolostani sukulaisilleni sekä kaikille Suomea puolustaneille. V

Veikan valinnat
Karjalanpiirakka vai kalakukko?  Karjalanpiirakka
Netti- vai paperilehti? Molemmissa hyvät puolensa, kumpikin käy.
Some, tapaaminen vai puhelu? Ehdottomasti tapaaminen
Miten usein Karjala on mielessäsi? Karjala käy mielessäni vähintään viikoittain, joskus lukemieni historiaan liittyvien kirjojen kautta, joskus sukulaisten kautta.